Elimäki
Viljavien vainioiden keskeltä kohoava Elimäen kirkonkylä on tunnettu vuonna 1678 rakennetusta puukirkostaan. Lähes legendaariset talkoot kirkon paanukaton uusimiseksi ja tervaamiseksi kertovat parhaiten elimäkeläisestä tavasta elää. Talkoohenki on ollut aina Elimäellä vahva ja on yhä voimissaan. Kaverista ja elinyhteisöstä on halu pitää huolta.
Kuutostien kupeessa sijaitseva Elimäki tarjoaa edullista asumista erinomaisilla yhteyksillä.
Peruspalvelut, kuten päivähoito, ala- ja yläkoulu sekä päivittäistavarakauppa ovat kävely- ja pyöräilymatkan ulottuvissa. Autohuoltamo, kuntosali, ravintola sekä kodinkone- ja vaatekauppa täydentävät osaltaan palvelutarjontaa, monen muun alan yrittäjyyden rinnalla.
Päiväkävelyn voi suunnata Mustilan Arboretumiin ja häikäistyä alueen moninaisesta kasvillisuudesta. Liikuntasuoritus voi tapahtua kauniilla raiteilla, kuntoradoilla, Haukkavuorella tai vaikkapa Elimäenjärvellä. Meneviä pyöräilyreittejä lähtee joka ilmansuuntaan.
Pestoomarkkinat kokoaa kaikki elimäkeläiset, niin nykyiset kuin entiset, yhteen joka vuosi syyskuun alussa. Lähiruokamarkkinat vetävät puolestaan väkeä kauempaakin. Maatalous on ollut pitkään seudun tukijalka ja tätä perintöä jatkavat monet maistuvaa lähiruokaa tuottavat yrittäjät.
Kiinnostuitko? Täytä asuntohakemus ja hae uutta asuntoa Elimäeltä!