Voikkaa

Metsäteollisuuden henki leijuu yhä vahvana Voikkaan yllä, vaikka vuonna 2006 jysähtänyt uutispommi iski vahvasti vasten kasvoja. Paperiteollisuusalue on noussut tuhkasta uuteen elämään ja sykkii nyt monipuolisen yrittäjyyden sykkeessä. Työnteko tuttujen punatiilisten rakennusten uumenissa jatkuu.

Voikkaalta jos mistä löytyy idyllisiä alueita ja muistoja. Sikomäen asuinalueen hengen voi aistia vain kulkemalla tiivistunnelmaisen tienoon teitä. Virtakiveen on kehkeytynyt pienyrittäjyys- ja palvelualue, joka saa tuoretta lisävirtaa Kimolan kanavan kautta tulevista vesimatkaajista.

Oma lukunsa on kuuluisa Voikkaan Wembley, jossa muuan Sami Hyypiä kehitti jalkapallotaitonsa, joilla hän syötteli itsensä maailman huipulle asti. Wembleyn nurmi vihertää yhä, samoin Voikkaalle ominainen urheiluseurakulttuuri, jota edustaa aidoimmillaan Voikkaan Viesti.

Kun saapuu Voikkaan tiiviiseen taajamaan, tietää saapuneensa johonkin erityiseen. Silta Voikkaalle ei kulje yli synkän virran, vaan yli koko Kouvolan seudulle elinvoimaa tarjoavan vuolaan Kymijoen. Voikkaan henki elää ja asukkaille on tarjolla hyvin päivittäiset tarpeet täyttävät palvelut.

Tee asuntohakemus

Kiinnostuitko? Täytä asuntohakemus ja hae uutta asuntoa Voikkaalta!

Tee asuntohakemus