Sähköinen avain on avain turvallisuuteen
Koti ei ole turvallinen, jos avaimet eivät ole suojassa. Kouvolan Asunnot on siirtymässä vähitellen kokonaan sähköiseen lukitusjärjestelmään.

Kouvolan Asuntojen vuokra-asuntoon muuttaessaan asukas saa asuntoonsa kolme avainta. Usein hän käyttää niistä vain yhtä. Moni asukas antaa yhden avaimista vara-avaimena säilytettäväksi vanhemmalle, ystävälle tai vaikkapa naapurille. Huoneiston haltijana vuokralainen vastaa kuitenkin avaimistaan yksin. – Jos avain katoaa, siitä pitää heti ilmoittaa meille. Asunnon ovi sarjoitetaan tällöin uudestaan, isännöitsijä Kimmo Spiring kertoo. Uusi avain sarjoitetaan lukkoliikkeessä mahdollisimman pian, mieluiten viimeistään seuraavana päivänä katoamisesta. Työ maksaa asukkaalle noin 250 euroa. Avaimen kuoletustapa riippuu siitä, onko kyseessä vanha mekaaninen vai moderni sähköinen avain. – Huono puoli mekaanisissa avaimissa on, että vain asunnon ovi voidaan sarjoittaa uudelleen. Vanhan avaimen haltuunsa saanut henkilö voi päästä sillä vielä yleisiin tiloihin.
ILoq ja Abloy tarjoavat sähköavaimia
Lukitus- ja turvallisuusratkaisuja tarjoava Certego tekee yhteistyötä Kouvolan Asuntojen kanssa. Myyntipäällikkö Esa Valtosen mukaan elektromekaaninen eli sähköinen lukitus on lukitusvaihtoehdoista uusin ja turvallisin. – Uusimpia sähköisiä avainmalleja tarjoavat muun muassa ILoq ja Abloy, Valtonen sanoo. Sähköavaimet näyttävät perinteisiltä avaimilta, mutta toimivat sähköisesti, joko paristoilla tai ilman. – Kun avain työnnetään lukkoon, se tekee itse avaamiseen tarvittavan sähkön.
Sähköinen lukitus lisää turvaa
Kouvolan Asunnot asentaa 200:sta kiinteistöstään joka vuosi osan lukitukseltaan sähköisiksi. ‒ Tänä vuonna aiomme sarjoittaa kaksitoista kohdetta. Sähköinen lukitus on mekaanista tapaa kalliimpi, mutta siinä on etuja, Spiring sanoo. Vuokrataloyhtiöissä asukkaat vaihtuvat usein, eivätkä kaikki palauta muuton yhteydessä avaimiaan. Sähköinen lukitus lisää turvallisuutta, koska vanhojen avainten koodit saa helposti poistettua järjestelmästä.
– Lukot koodataan uusiksi ja hävinneet avaimet eivät sovi enää mihinkään talon lukoista. Vanhalla avaimella ei pääse enää yleisiin tiloihin. Sähköisellä lukituksella voi myös rajoittaa oleskeluaikaa. Häkkivarastoihin ja pesutiloihin ei pääse iltakymmenen ja aamukuuden välillä. – Pyrimme rauhoittamaan talon öisin. Jos tiloihin on murtauduttu, saamme lukoista lokitiedot siitä, minkä asunnon avaimia lukkoon on käytetty viimeksi.

Huolehdi avaimistasi
• Säilytä avaimet kotona turvallisessa paikassa.
• Älä anna avaimia koskaan kenellekään vieraalle.
• Älä laita asunnon osoitetta avaimenperään.
• Anna lapsillesi kaulaan laitettava avainnauha. Keino toimii myös aikuisilla.
• Kirjoita avaimet mukaan -muistilappu ja kiinnitä se ulko-oven sisäpuolelle.